Hyppää sisältöön

Rahapelijärjestelmän uudistamista koskevan hankkeen kuulemistilaisuus 28.11.2023

28.11.2023
  • Lausunnot ja kannanotot

Lataa PDF

Tavoitteista

Pääministeri Petteri Orpon hallituksen ohjelman 20.6.2023 mukaan nykyinen rahapelipolitiikka eiole onnistunut, sillä osalle suomalaisista rahapelit ovat merkittävä ongelma.Yksinoikeusjärjestelmän markkinaosuus digitaalisessa rahapelaamisessa on lähellä 50 prosentinrajaa, ja digitaalisen rahapelaamisen markkinalla toimivat yksinoikeusjärjestelmän ulkopuolisetyritykset saavat tuottonsa ilman lisenssimaksuja, veroja tai vastuuta toiminnan aiheuttamistarahapeliongelmista.

Hallitus uudistaa Suomen rahapelijärjestelmää avaten sitä lisenssimallilla kilpailulle viimeistään1.1.2026. Uudistuksen tavoitteena on ehkäistä ja vähentää pelaamisesta aiheutuviaterveydellisiä, taloudellisia ja sosiaalisia haittoja sekä parantaa rahapelijärjestelmänkanavointiastetta. Kanavointiasteella tarkoitetaan säädellyn järjestelmän piiriin suuntautuvanpelaamisen määrää suhteessa kaikkeen Suomessa tapahtuvan rahapelaamisen määrään.

Lainsäädäntöuudistuksen toteuttaminen vaatii yllä mainittujen tavoitteiden yhteensovittamista. Nämä tavoitteet eivät ole toisensa poissulkevia, vaan ne tukevat toisiaan ja niidenyhteensovittaminen on oleellista toimivan järjestelmän luomiseksi. Suomalainen Rahapeliyhdistysry pitää hyvänä, että julkisessa keskustelussa on jo nykyisellään ollut keskiössä rahapelaamisenhaittojen ehkäisyn ja vähentämisen asianmukainen huomioiminen uudistuksessa.

Samaan aikaan Suomalainen Rahapeliyhdistys ry kuitenkin muistuttaa, että ilman korkeankanavointikyvyn saavuttamista, merkittävän osuuden pelaamisesta jäädessä säädellynjärjestelyn ulkopuolelle, vaarantuu automaattisesti myös tavoite pelihaittojen ehkäisystä javähentämisestä. Jo nykyisellään merkittävä ja kasvussa oleva osuus rahapelaamisestaaiheutuvista haitoista on seurausta järjestelmän ulkopuolisesta rahapelaamisesta, johonvaikuttaminen on huomattavasti haastavampaa kuin järjestelmän piirissä tapahtuvaanrahapelaamiseen.

Aikataulusta

Hallituksen esityksen antaminen eduskunnalle asettamispäätöksessä (VN/27332/2023) esitetynmukaisesti kevätistuntokaudella 2025 ja vastaavasti lisenssijärjestelmän voimaansaattaminenhallituksen ohjelman mukaisesti viimeistään 1.1.2026 edellyttää määrätietoista jatarkoituksenmukaista työskentelyä, jossa osataan ottaa huomioon myös asioiden priorisointiasiaan kuuluvalla tavalla.

Suomalainen Rahapeliyhdistys ry muistuttaa, että koko projektin onnistuminen tavoiteajassaedellyttää paitsi järjestelmämuutokseen suoraan liittyvän lainsäädännön luomista ja voimaansaattamista, myös kokonaan uuden lisenssoinnista vastaavan viraston perustamista, taivastaavasti lisenssointiin liittyvien tehtävien jakamista olemassa olevien viranomaisten kesken.Tämän lisäksi lisenssimenettely tulee avata hakijoille hyvissä ajoin ennen muutoksenvoimaantuloa ja järjestelmään liittyvien reunaehtojen viestimistä ohjelmisto- ja pelikehittäjillesiten, että nämä ehtivät mukauttamaan tarjontansa lisenssijärjestelmän ehtojen edellyttämällätavalla.

Asiantuntijakuulemisista

Hallituksen ohjelman mukaisesti lisenssimallin käyttöönoton tulee perustua huolelliseenselvitystyöhön uudistuksen yhteiskunnallisista vaikutuksista ja sen vaikutuksista rahapelihaittojenesiintyvyyteen. Suomalainen Rahapeliyhditys ry pitää hallituksen ohjelman kirjausta hyvänälähtökohtana lainsäädäntöhankkeelle, korostaen sitä, että asiantuntijakuulemisten kautta meilläSuomessa on mahdollista ammentaa oppia verrokkimaista ja muualta maailmasta, jossarahapelien lisenssijärjestelmät ovat jo säännönmukaisesti käytössä.

Annetussa aikataulutavoitteessa pysyminen edellyttää lausunto- ja kuulemiskierrosten pitämistähyvissä ajoin, jotta sidosryhmien kannanotot pystytään huomioimaan. SuomalainenRahapeliyhdistys ry pitää erittäin positiivisena, että tällä kertaa kuulemisia tullaan järjestämään joetupainotteisesti, toisin kuin aiemmilla arpajaislain (1047/2001) uudistuskerroilla. Tämämahdollistaa asiantuntijatiedon hyväksi käyttämisen osana uudistusprosessia jo ennenensimmäisen hallituksen esitysluonnoksen julkaisemista, ja siten mahdollistaa alusta alkaentarkoituksenmukaisen lainsäädännön laatimisen.

Suomalainen Rahapeliyhdistys ry suosittelee, että vastoin aiempia arpajaislain muutoskertoja,kuulemisten painopiste ei olisi vain kotimaisessa rahapelien yksinoikeustoimijassa ja tämäntuotoista rahoitettavissa toimijoissa. Sen sijaan tulisi kuulla laajamuotoisesti oleellisimpiasidosryhmiä sekä rahapelaamisen kansainvälisesti tuntevia asiantuntijoita. SuomalainenRahapeliyhdistys ry muistuttaa, että Suomessa on tosiasiallisesti ollut rahapelienyksinoikeusjärjestelmä käytössä vuosikymmeniä, jonka johdosta paras osaaminenlisenssijärjestelmiin liittyen ei löydy niiltä tahoilta, joiden toiminta on rajoittunut yksinoikeustoimijankanssa toimimiseen ja/tai yksinoikeusjärjestelmän piirissä toimimiseen.

Tuotejaosta ja myyntikanavista

Hallituksen ohjelman mukaisesti lisenssijärjestelmän piiriin kuuluisivat lähtökohtaisesti online-kasinopelit ja online-vedonlyönti. Suomalainen Rahapeliyhdistys ry toteaa, että mainittujen peliryhmien sisällä on useita rajatapauksia, joiden jakaminen lisenssijärjestelmän jayksinoikeusjärjestelmän piirissä pysyvän toiminnan välillä tulee tarkoin punnita. Tämänpunninnan lähtökohtana tulee olla objektiivisesti tarkasteltavat pelien ominaisuudet ja piirteet,eikä esimerkiksi yksinoikeustoimijan olemassa oleva jaottelu.

Suomalainen Rahapeliyhdistys ry korostaa, että tuotteiden jakaminen myyntikanavaperusteisestion omiaan aiheuttamaan paitsi juridisia myös käytännönläheisiä ongelmia. Tämä problematiikka pätee erityisesti tuoteryhmiin, joissa ollaan kansainvälisesti jo siirtymässä ns. Omnichannel-palveluun, jossa tarjotaan yhtenevä asiakaskokemus myyntikanavasta riippumatta. Tällaisessa mallissa rahapelejä pelaava asiakas voi esimerkiksi käyttää myyntipisteissä omaamobiililaitettaan pelivälineenä.

Suomalainen Rahapeliyhdistys ry suosittelee jaon tekemistä lisenssijärjestelmän siirtyvän jayksinoikeusjärjestelmän piirissä pysyvän rahapelaamisen välillä lähtökohtaisesti tuotepohjaisesti.Mahdolliset rajatapaukset tulisi sisällyttää lisenssijärjestelmän piiriin, sillä laajalisenssijärjestelmään sisällytettävä tuotepohje on omiaan takaamaan järjestelmänmahdollisimman laajan kanavointikyvyn, ja siten luomaan parhaat menestymisedellytyksetjärjestelmän uudistamishankkeen tavoitteiden saavuttamiseksi.

Valvonnasta

Hallitusohjelman mukaisesti lisenssijärjestelmään siirryttäessä tehostetaan rahapelitoimialanvalvontaa, turvataan valvonnan riittävät resurssit ja estetään tehokkaasti muun muassarahanpesu ja tulosmanipulaatio. Suomalainen Rahapeliyhdistys ry pitää erinomaisena asianasitä, että rahapelitoimialan valvonnan resurssit tullaan järjestelmäuudistuksen yhteydessäturvaamaan tarkoituksenmukaiselle tasolle. Ilman tehokasta valvontaa putoaarahapelijärjestelmän kanavointikyky merkittävällä tavalla, eikä pelihaittojen ehkäisyä javähentämistä tai rikolliseen toimintaan puuttumista ole enää mahdollista toteuttaa tehokkaallatavalla.

Valvonnan tulee kohdistua sekä lailliseen että laittomaan rahapelitarjontaan. Suomen ei tuletoisaalta toistaa Ruotsin tekemää virhettä siitä, että valvonta kohdistetaan lähes puhtaastijärjestelmän piirissä tapahtuvaan rahapelaamiseen, laittoman tarjonnan valvonnan jäädessäolemattomaksi. Tämä johtaa pahimmillaan merkittävään kanavointikyvyn laskuun, sillärahapelioperaattoreiden kiinnostus lisenssin lunastamiseen ja virallisen järjestelmän sääntöjenpuitteissa toimimiseen vähenee huomattavasti tällaisen priorisoinnin myötä. Kanavointikyvynlaskun myötä uudistuksella tavoiteltavien perustavanlaatuisten tavoitteiden saavuttaminenvaarantuu.

Valvonnan osalta avainasemassa ovat riittävän resurssoinnin ja asianmukaisen priorisoinninlisäksi valvojalla käytössään olevat työvälineet. Lainsäädännöllä tulee taata valvojalle tarpeeksilaajat toimivaltuudet ja tarkoituksenmukainen keinovalikoima sääntelyn vastaiseen toimintaanpuuttumiseksi.

Arpajaislain (1047/2001) vuoden 2022 alusta portaittain voimaan tullut uudistus sisälsi valvonnankeinovalikoiman lisäyksinä maksuestojärjestelmän sekä uuden hallinnollisen seuraamusmaksunsisällyttämisen lainsäädäntöön. On huomionarvoista, että maksuestolistalla ei tällä hetkellä oleensimmäistäkään toimijaa, eikä hallinnollista seuraamusmaksua ole sovellettu vielä kertaakaan.Suomalainen Rahapeliyhdistys ry muistuttaa, että pelkkä keinovalikoiman olemassaolo eiitsessään takaa asianmukaista valvontaa, mikäli keinovalikoima ei ole omiaan tavoiteltujenpäämäärien saavuttamiseksi tai sitä ei toisesta syystä haluta käytännössä soveltaa.

Valvonnassa on huomioitava paitsi arpajaislainsäädännön myös rahanpesulainsäädännönnoudattamisen valvonta. Viime vuosina viranomaiset ovat enenevässä määrin puuttuneetverrokkimaissa operaattoreiden rahanpesulainsäädännön noudattamisessa ja torjumisessailmenneisiin epäkohtiin. Tämän trendin voidaan olettaa jatkuvan myös tulevaisuudessa.

Jäähdyttelyjaksosta (ns. cooling-off period)

Sailaksen esiselvitystyöryhmän suosittelemaan jäähdyttelyjaksoon (ns. cooling-off period) liittyenSuomalainen Rahapeliyhdistys ry huomauttaa, että keskustelun painopisteen tulisi tältä osin ollalisenssin myöntämisen edellytyksissä sekä hakijoiden kelpoisuus- ja soveltuvuusarvioinnissa.

Sailaksen esiselvitystyöryhmän jäähdyttelyjakson taustalla oleva tavoite siitä, että toimijat noudattaisivat järjestelmän sääntöjä jo ennen järjestelmämuutosta, olisi mahdollista keskeisiltäosin saavuttaa lisenssin myöntämisen edellytysten kautta määrittelemällä lisenssin myöntämisenestäviksi tekijöiksi esimerkiksi Poliisihallituksen Arpajaishallinnon voimassa olevatkieltomääräykset rahapeliyhtiöitä vastaan tai tuomioistuimen tuoreet tuomiot, joissa todetaanrahapeliyhtiön lainvastainen toiminta. Jäähdyttelyjakso itsessään, siten kuin sitä on arvioituSailaksen esiselvitystyöryhmän raportissa, on laajamittaisempi toimi, joka on omiaan luomaanmerkittävän kilpailuedun niille toimijoille, joiden tarkoituksena on lisenssin hakemisen sijaanvastaisuudessakin toimia laittomasti järjestelmän ulkopuolelta käsin.

Suomalaiset referenssijärjestelmät

Suomalainen Rahapeliyhdistys ry huomauttaa, että tietyltä osin mallia uudelle rahapelienlisenssijärjestelmälle voidaan hakea finanssialalta ja erityisesti pankki- ja rahoitusalantoimijoidentoimilupahakemusprosessista. Tällä prosessilla on paljon samankaltaisuuksia erityisestitoimiluvan myöntämisperusteiden osalta sekä arvioitaessa hakijoiden kelpoisuutta jasoveltuvuutta hakuprosessin aikana. Tämä prosessi tarjoaa myös käytännön kosketuspintaa sille,miten itse lisensointiprosessi viranomaisen toimesta voidaan hoitaa.

Markkinoinnista

Hallituksen ohjelman mukaisesti rahapeliuudistuksessa turvataan mahdollisuus ohjata kulutustaluvalliseen tarjontaan muun muassa markkinoinnin avulla. Kanavointi toteutetaan siten, etteimarkkinoinnilla edistetä haittoja aiheuttavaa pelaamista, eikä alaikäisille kohdisteta suoraanrahapelien markkinointia. Markkinoinnin on oltava sisällöltään, laajuudeltaan, näkyvyydeltään jatoistuvuudeltaan maltillista ja vastuullista. Pelien henkilökohtainen markkinointi ilman henkilönnimenomaista suostumusta kielletään.

Suomalainen Rahapeliyhdistys ry suosittelee markkinointiin liittyen Sailaksenesiselvitystyöryhmän verrokkimaiden Ruotsin, Tanskan ja Hollannin mallien seuraamista. Näissämarkkinointi on sallittua, mutta siihen kohdistuu myös rajoitteita. Tämä on mahdollistanutmainituissa verrokkimaissa kanavointikyvyn säilyttämisen kiitettävällä tasolla. SuomalainenRahapeliyhdistys ry huomauttaa, että mikäli se nähdään tarpeelliseksi, on rajoituksia mahdollistalaajentaa myös järjestelmäuudistuksen voimaan saattamisen jälkeen.

Rahapelihaitoista

Hallituksen ohjelman mukaan lisenssimallin käyttöönoton tulee perustua huolelliseenselvitystyöhön uudistuksen yhteiskunnallisista vaikutuksista ja erityisesti sen vaikutuksistarahapelihaittojen esiintyvyyteen. Hallituksen ohjelma mainitsee rahapelihaittojen ehkäisyn javähentämisen uudistuksen keskeisimpänä tavoitteena yhdessä rahapelijärjestelmänkanavointiasteen parantamisen kanssa. Rahapelihaittojen ehkäisemisen riittävät resurssitvarmistetaan hallitusohjelman mukaan julkisella sektorilla ja järjestösektorilla. Kuluttajillemahdollistetaan pelaamisen eston hankkiminen yhdeltä alustalta kaikkiin lisensoituihin palveluihinja varmistetaan muut tarvittavat pelihaittojen hallintakeinot.

Suomalainen Rahapeliyhdistys ry toivottaa tervetulleeksi sen lähtökohdan, että lisenssimallinkäyttöönoton tulee perustua yhteiskunnallisen vaikutusarvioinnin lisäksi huolelliseenselvitystyöhön rahapelihaitoista. Tältä osin Suomalainen Rahapeliyhdistys ry muistuttaa, ettäkotimaista ja kansainvälistä tutkimusta rahapelihaitoista on jo olemassa runsaasti, ja näidentuloksista voidaan soveltaen ammentaa oppeja järjestelmämuutoksen pohjaksi hallituksenohjelman tarkoittamalla tavalla. Tältä osin ei ole tarvetta viivästyttää lainsäädäntöhankettaodottamalla uusien ja pitkäkestoisten tutkimusprosessien valmistumista.

B2B lisensoinnista

Suomalainen Rahapeliyhdistys ry toteaa, että lainsäädäntöhankkeen prioriteettien tulisi ollaensivaiheessa rahapelejä kuluttajille tarjoavien toimijoiden lisenssijärjestelmän (ns. B2C lisenssi)voimaan saattamisessa. Mikäli Sailaksen esiselvitystyöryhmän suosituksen mukaisesti osaksijärjestelmää otetaan erillinen lisenssi pelijärjestelmätoimittajille (ns. B2B lisenssi), voitaisiin tämätoteuttaa Ruotsin mallin mukaisesti porrastetusti vasta B2C lisenssijärjestelmän voimaantulonjälkeen.

Mikäli B2B lisensointeihin päädytään, tulee taata vastaavan viranomaisen resurssointi jaasiantuntemus sekä ennaltaehkäistä se, ettei B2B lisensoinnista tule koko rahapelijärjestelmäntoimintaa uhkaavaa pullonkaulaa tai toisaalta, ettei järjestelmästä muodostu raskasta ja kallistavain näennäisesti valvontaa parantavaa leimasinjärjestelmää.

Suomalainen Rahapeliyhdistys toteaa, että tavoite pelijärjestelmätoimittajien toiminnan jatuotteiden asianmukaisuudesta voidaan saavuttaa myös B2B lisensointeja kevyemmin toiminerilaisten sertifiointien kautta. Oleellista on, että tekniset standardit, jotka Suomessa tällä hetkelläeivät ole pelitarjoajille julkisesti saatavilla, kuten lähes kaikissa muissa Euroopan maissa,saatetaan pelijärjestelmätoimittajien saataville hyvissä ajoin ennen järjestelmän muutoksenvoimaantuloa. Ainoastaan näin pystytään takaamaan sertifiointi hyvissä ajoin ennen järjestelmänvoimaantuloa. Toisena vaihtoehtona olisi tutkia ns. “passporting” mahdollisuutta suhteessaohjelmistoihin esimerkiksi siten, että ne pelit, jotka on asianmukaisesti sertifioitu esimerkiksiRuotsissa, sallittaisiin tämän sertifikaatin puitteissa myös Suomessa.

Verokannasta

Suomalainen Rahapeliyhdistys ry pitää hyvänä lähtökohtana verokannan osalta Sailaksenesiselvitystyöryhmän verrokkimaissa käytössä olevia verokantoja ja työryhmän suositusta 20-25% veroasteesta pelikatteesta laskettuna. Liian kireä verotus laskee rahapelioperaattoreideninsentiivia lisenssin hakemisesta ja virallisen järjestelmän puitteissa toimimisesta, kun taas kevytverotus vaikuttaa negatiivisesti valtion tulokertymään.

Suomalainen Rahapeliyhdistys ry korostaa, että rahapelioperaattoreiden näkökulmastainsentiiviin hakeutua virallisen järjestelmän piiriin lisensoiduksi toimijaksi vaikuttaa verokannanlisäksi muutkin tekijät, kuten rahapelituotteisiin ja niiden markkinointiin liittyvät rajoitukset, jotkayhdessä määrittelevät sen, voiko järjestelmän puitteissa harjoittaa kestävää ja vastuullistaliiketoimintaa. Näin ollen kysymystä verokannasta ei tulisi eriyttää omaksi erilliseksi asiakseen,vaan tarkastelun keskiössä tulisi olla järjestelmän muodostama liiketoimintaympäristökokonaisuutena.

Hajasijoitelluista pelikoneista

Hallituksen ohjelman mukaisesti osana uudistusta selvitetään pelikoneiden siirtämistä erillisiinvalvottuihin tiloihin. Suomalainen Rahapeliyhdistys ry muistuttaa tältä osin jo olemassa olevanmerkittävä määrä tutkimustietoa arkiympäristöihin hajasijoiteltujen rahapelikoneidenhaitallisuudesta ja mm. niiden rahapelaamista normalisoivasta vaikutuksesta. SuomalainenRahapeliyhdistys ry toteaa tältä osin, että varsinaisiin toimenpiteisiin hajasijoiteltujen siirtämiseksierillisiin valvottuihin tiloihin tulisi ryhtyä mahdollisimman pian.

Rahapelijärjestelmä vaatii lanseerauksen jälkeen jatkuvaa päivittämistä

Rahapelilainsäädännön uudistaminen on jatkuva prosessi. Sailaksen esityöryhmän verrokkimaat,kuten muutkin rahapelien lisenssijärjestelmän käyttöön ottaneet maat, ovat vuosien saatossauudistaneet lainsäädäntöään lukuisia kertoja lisenssijärjestelmän voimaantulon jälkeen. Onväistämätön tosiasia, että parastakin rahapelijärjestelmää tulee ajan myötä päivittää vastaamaanalati muuttuvaa toimintaympäristöä, jonka lisäksi uusi lainsäädäntö käytännössä aina sisältäämyös tiettyjä epätäydellisyyksiä, joiden korjaaminen on välttämätöntä järjestelmän lanseerauksenjälkeen. Tämä tulee tiedostaa jo ensi vaiheessa osana käynnissä olevaa rahapelijärjestelmänuudistamisen lainsäädäntöhanketta.

Lausunnonantajasta

Suomalainen Rahapeliyhdistys ry on sitoutumaton voittoa tavoittelematon yhdistys, jonkatarkoituksena on koota rahapelinalan toimijat ja asiantuntijat yhteen yhden yhdistyksen alle sekäedistää tietämystä ja keskustelua rahapeleistä alan toimintatapojen kehittämiseksi edelleen Suomessa. Yhdistys tuottaa monipuolisesti asiantuntevaa, ajantasaista ja riippumatonta tietoarahapelaamiseen ja sen järjestämiseen sekä toimintamalleihin liittyen. Yhdistys osallistuuyhteiskunnalliseen keskusteluun koskien alan kehitystä Suomessa. Tarkoituksensatoteuttamiseksi yhdistys tuottaa tietoa rahapelaamisesta julkaisten informatiivisia kirjoituksiarahapelaamiseen liittyen. Yhdistys seuraa rahapelialan taloudellista ja yhteiskunnallista kehitystäja lainsäädäntöä sekä tarvittaessa antaa lausuntoja ja selvityksiä alan kehitykseen liittyen.

Lisätietoja lausunnonantajan puolesta antaa:
Suomalaisen Rahapeliyhdistys ry:n varapuheenjohtaja, asianajaja Minna Ripatti
Sähköposti: [email protected]

Haku